maanantai 30. joulukuuta 2013

Chevrellä ja ilmakuivatulla kinkulla täytetyt quesadillat



Quesadilla on juustolla ja muilla täytteillä täytetty tortilla, joka paistetaan rapeaksi pannulla. Ne ovat helppoja ja nopeita valmistaa ja täytteitä voi vaihdella mielensä mukaan. Tässä ohjeessa täytteeksi tulee chevreä ja ilmakuivattua kinkkua ja päälle valutetaan hieman hunajaa suolaisen vastapainoksi. Kasvisversioon sopisi ilmakuivatun kinkun tilalle esimerkiksi aurinkokuivattu tomaatti.

Ohjeesta riittä kahdelle pääruoaksi ja useammalle pikkusuolaiseksi.

Ohje:

1 pkt (8 kpl)
tortillapohjia
150 g
vuohenjuustoa
8 siivua
ilmakuivattua kinkkua
2 tl
hunajaa
n. 100 g
mozzarellaraastetta (tai muuta mietoa juustoa)

Pilko chevre ohuiksi siivuiksi ja leikkaa myös ilmakuivattu kinkku pienemmiksi palasiksi. Aseta tortillapohjalle muutama siivu chevreä ja neljäsosa pilkotusta kinkusta. Valuta päälle noin puoli teelusikallista hunajaa. Ripottele päälle mozzarellaraaste. Täytteitä ei kannata laittaa liikaa, muuten ne valuvat paistettaessa ulos.

Paista quesadillat kuivalla paistinpannulla tai grillipannulla kunnes pohja on saanut väriä. Voit painaa reunoja kiinni paiston aikana, jolloin sulava juusto liimaa ne kiinni. Kun ensimmäinen puoli on valmis, käännä quesadilla nopealla ranneliikkelle ympäri. Paista myös toiseen puoleen kaunis väri.

Leikkaa paistetut quesadillat neljään osaan. Tarjoile lämpiminä esimerkiksi salaatin ja quacamolen tai salsakastikkeen kanssa.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Pannacotta mustikkahillokkeella



Pannacotta on italialaista kermavanukasta ja ehkä yksi helpoimmista jälkiruoista. Pannacotan teossa (kuten muissakin samantapaisissa jälkiruoissa) kannattaa panostaa aitoon vaniljaan, sillä resepti on muuten simppeli. Valmistukseen voi käyttää pelkästään kermaa, mutta itse pidän versiosta, jossa on hieman maitoa mukana. "Oikeasti" pannacotta kuuluisi kumota tarjoilulautasille, mutta en yleensä halua ottaa riskiä että se hajoaa ja tarjoilen sen suoraan hyydytysastiasta. Näin saa myös hyviä cocktail-tarjottavia, kun tekee pannacotan muovisiin shottilaseihin!

Pannacotta:


3
liivatelehteä
2 dl
kermaa
1 dl
maitoa
½
vaniljatankoa
½ dl
sokeria


Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet siitä irti. Siirrä maidon, kerman ja sokerin kanssa kattilaan ja kiehauta. Nosta kattila pois levyltä ja sulata liivatteet joukkoon. Nosta vaniljatangon puolikkaat pois seoksesta ja jaa 4 lasiin. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli kelmulla peitettynä.

Mustikkahilloke:


½ dl
sitruunamehua, limenmehua tai limoncello-likööriä
1 dl
mustikoita
½ dl
hillosokeria (myös tavallinen käy)

Mittaa ainekset kattilaan. Kuumenna, kunnes mustikoiden rakenne menee rikki (5-10 min). Jäähdytä ja lusikoi hyytyneen pannacotan päälle.

Imam bayildi - täytetty munakoiso

Imam bayilidi on turkkilainen klassikkokasvisruoka. Oikaisin hieman ohjetta ja teen nämä uunissa, kun perinteisesti munakoisot kypsytetään oliiviöljyssä liedellä. Uunissa oliiviöljyn määrää voi myös vähentää, jolloin ruoasta tulee terveellisempi. Imam bayildin voi tarjota sellaisenaan pääruokana tai osana meze-pöytää. Tekemiseen kannattaa varata melko paljon aikaa, sillä teossa on useampi vaihe.

Tästä ohjeesta riittää kahdelle.

Resepti:


1
munakoiso (tai 2 pientä)
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
½ prk
tomaattimurskaa
2 tl
sokeria
1 tl
vaaleaa balsamicoa
½ tl
½ tl
suolaa
kanelia
1 tl
persiljaa
½ tl
timjamia
½ tl
oregano
2 tl
sitruunamehua

mustapippuria

oliiviöljyä

Halkaise munakoiso tai jos löydät tarpeeksi pieniä, vedä niihin pitkittäin viilto. Itketä halutessasi suolavedessä. Paahda munakoisoja uunissa 200 °C noin 20-30 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ja koverra sitten sisustaa irti.

Valmista täyte: pilko sipulit ja hauduta niitä miedolla lämmöllä pienessä tilkassa öljyä. Hienonna myös valkosipuli ja lisää sipulin joukkoon kun se on kypsynyt. Kaada lähes heti perään tomaattimurska ja lisää mausteet. Anna kiehahtaa.

Laita uunivuoan pohjalle reilusti oliiviölyä ja aseta munakoisot sinne. Kaada täyte ja koverrettu sisusta munakoisonpuolikkaiden päälle. Peitä vuoka foliolla ja kypsennä uunissa 200 ° 45-60 minuuttia.

Pide-leipä




Pide on turkkilainen ohut ja pehmeä leipä, jonka päälle ripotellaan siemeniä. Grahamjauho on oma lisäykseni, ja leivän voi hyvin tehdä myös pelkistä vahnäjauhoista.

Ohje:


3 dl
kylmää vettä
2 tl
kuivahiivaa (tai 25 g tuorehiivaa)
1 rkl
sokeria
¾ tl
suolaa
1 ½ dl
grahamjauhoja
4-5 dl
vehnäjauhoja
1 rkl
oliiviöljyä
1
kananmunanvalkuainen
2-3 rkl
sesaminsiemeniä, unikonsiemeniä tai nigellansiemeniä

Liuota kylmään veteen hiiva, suola ja sokeri. Alusta taikinaan jauhot mieluiten yleiskoneella tai taikinakoukuilla. Jauhoja on melko vähän, joten on tärkeä saada aikaan hyvä sitko. Taikinan kuuluu jäädä löysäksi. Lisää viimeisenä taikinaan oliiviöljy. Anna kohota yön yli jääkaapissa.

Vaivaa aamulla taikinasta ilma pois. Muotoile taikinasta leivinpaperille ohut ympyrä ja anna kohota puolesta tunnista tuntiin. Voitele leipä kananmunanvalkuaisella ja ripottele päälle siemenet. Paista leipää 200 °C uunissa noin 20 minuuttia. Peitä uunista tullut leipä puhtaalla keittiöpyyhkeellä, jotta siitä tulee pehmeä. Tarjoa esimerkiksi osana meze-ateriaa.

Sigara börek - fetatäytteiset filotaikinarullat



Sigara börekit syntyvät näppärästi valmiista filotaikinasta. Täytteeksi voi laittaa melkeinpä mitä vain, esimerkiksi jauhelihaa tai erilaisia yrttejä. Oikaisin hieman tässäkin reseptissä, ja paistoin rullat uunissa enkä uppopaistanut.

Ohjeesta tulee noin 14 rullaa.

Resepti:


150 g
fetajuustoa
1
kananmunankeltuainen
1 rkl
persiljaa
3-4 arkkia
filotaikinaa
noin 30 g
voisulaa


Murenna fetajuusto ja sekoita joukkoon ketuainen ja persilja. Leikkaa filotaikina-arkit neljään neliönmalliseen osaan. Laita noin 2 teelusikallista täytettä jokaisen palan alanurkkaan, niin että täyte on kulmaan nähden viistossa. Taita alakulma täytteen päälle ja käännä sitten sivut vielä päälle. Rullaa jäljelle jäänyttää kulmaa kohti. Voit kiinnittää rullan kananmunanvalkuaisella tai vedellä.

Voitele rullat kauttaaltaan voisulalla ja asettele leivinpaperille. Paista 200 °C uunissa noin 10-12 minuuttia eli kunnes rullat ovat rapeita ja kauniin värisiä.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Valkosuklaa-pistaasikakku



Tämä resepti sai alkunsa valkosuklaapistaasitryffeleistä, jotka eivät suostuneet kovettumaan ollenkaan. Koska en halunnut heittää kalliita raaka-aineita hukaan, leivoin ne kakkuun. Resepti toimi sen verran hyvin, että päätin jatkaa sen kehittämistä. Pistaasit voisi korvata hyvin myös vastaavalla määrällä manteleita.

Resepti:


125 g
valkosuklaata
100 g
voita
2
kananmunaa
1 dl
sokeria
1,5 dl
vehnäjauhoja
1 tl
½ dl
leivinjauhetta
kermaa (tai maitoa)
½ dl
suolattomia ja kuorittuja pistaaseja

Sulata valkosuklaa ja voi yhdessä vesihauteella. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Kaada suklaa-voiseos kananmunavaahdon sekaan ja sekoita huolellisesti. Sekoita joukkoon vehnäjauho ja leivinjauhe ja niiden jälkeen kerma tai maito. Sekoita varovaisesti, jotta vehnäjauhot eivät muodosta sitkoa. Pilko pistaasit (tai mantelit) pieneksi murskaksi ja lisää taikinan joukkoon.

Jauhota leipävuoka tai muu pienehkö vuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 °C noin puoli tuntia. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä tajoilulautaselle. Valkosuklaa-pistaasikakku on parhaimmillaan kylmänä.

torstai 26. joulukuuta 2013

Tsatsiki



Tsatsiki on kreikkalaista jogurttikastiketta, joka maustetaan valkosipulilla ja mintulla tai muilla yrteillä. Olennaisena osana kastikkeeseen kuuluu raastettu kurkku, joka tekee siitä ihanan raikasta. Tsatsikin voi tarjota esimerkiksi lihan tai falafelin lisukkeena tai vaikka dippikastikeena.

Ohje:


noin 5 cm pätkä
kurkkua
1
valkosipulinkynsi
2 dl
rasvaista jogurttia (esim. turkkilainen tai kreikkalainen)
½ rkl
hunajaa tai sokeria
½ tl
suolaa
2 tl
sitruunamehua
1 tl
kuivattua minttua (tai muutama oksa tuoretta)

vastarouhittua mustapippuria

Raasta kurkku karkealla terällä ja anna ylimääräisen nesteen valua siivilässä sen aikaa kun teet kastikkeen. Raasta tai pilko valkosipuli erittäin hienoksi silpuksi. Voit myös käyttää kuivattua valkosipulijauhetta. Sekoita jogurttiin hienonnettu valkosipuli ja muut ainekset. Kun kurkku on valunut tarpeeksi, lisää myös se kastikkeeseen. Anna kastikeen tekeytyä jääkaapissa noin 20 minuuttia ennen tarjoilua.

Rukiiset pitaleivät



Pitaleivistä saa astetta terveellisempiä kun korvaa osan vehnäjauhoista ruisjauhoilla. Niiden osuus ei voi kuitenkaan olla kovin suuri, jotta leivät vielä kohoavat taskuiksi. Jos et pidä ruisjauhoista, mutta haluat lisää kuitua taikinaan, voit korvata ohjeen ruisjauhot myös grahamjauhoilla.

Pitaleipien täytteeksi sopii hyvin Lähi-itään viittaavat ainekset. Itse täytän pitaleipäni yleensä falafelilla, feta-juustolla, salaatilla ja tsatsikilla tai hummuksella. Lihaversioksi sopii esimerkiksi kana tai naudanliha.

Resepti:


3 dl
kylmää vettä
1 rkl
sokeria
2 tl
kuivahiivaa (tai 25 g tuorehiivaa)
2 dl
ruisjauhoja
4-5 dl
vehnäjauhoja
1 tl
suolaa
1 rkl
öljyä


Lisää kylmään veteen sokeri ja hiiva. Vettä ei tarvitse lämmittää. Alusta joukoon jauhot, mieluiten koneella taikinakoukkujen avulla. Lisää vaivauksen loppuvaiheessa suola ja aivan viimeisenä öljy. Anna taikinan kohota jääkaapissa kelmulla peitettynä yön yli tai huoneenlämmössä noin tunti.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilma pois. Jaa taikina 8 osaan ja kauli jokainen osa pyöreäksi, noin 15 cm halkaisijaltaan olevaksi levyksi. Käytä kaulimisessa apuna jauhoja, jotta pitaleivät eivät jää kiinni pöytään. Anna kohota sen aikaa kun uuni lämpenee.

Paista pitaleivät kahdessa erässä kuumassa uunissa (250 °C) noin 8 minuuttia. Pellit kannattaa kuumentaa uunissa ennen leipien paistamista, sillä leivät kohoavat tällöin huomattavasti paremmin. Varo kuitenkin polttamasta itseäsi kun nostelet leipiä kuumalle pellille!

Leikkaa valmiit pitaleivät yhdestä reunasta auki ja täytä haluamillasi täytteillä.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Marmoroitu fudge


Teimme jouluksi marmoroidun version maitosuklaafudgesta. Ideana siis on, että maitosuklaafudge ja valkosuklaafudge marmoroidaan keskenään, jolloin tuloksena syntyy hauskasti kaksiväristä fudgea.

Maitosuklaafudge:


2 dl (240 g)
kondensoitua maitoa
300 g
maitosuklaata
3 rkl
voita
(1 tl
vaniljauutetta)

Voitele noin 20 x 20 cm nelikulmion muotoinen astia (kuten pieni uunivuoka tai eväsrasia). Leikkaa pohjalle sopivankokoinen leivinpaperin pala.


Mittaa teflonpohjaiseen kattilaan kondensoitu maito, maitosuklaa ja voi. Kuumenna lieden alimmalla lämpötilalla, kunnes suklaa ja voi sulavat. Käännä liesi pois päältä ja lisää vaniljauute tai -sokeri. Jatka sekoittamista, kunnes seos paksunee ja muistuttaa rakenteeltaan toffeeta. Tähän pitäisi mennä korkeintaan muutama minuutti.


Valkosuklaafudge:

loput (160 g)
kondensoidusta maidosta
200 g
valkosuklaata
2 rkl
voita
(1 tl
vaniljauutetta)

Tee valkosuklaafudge samanaikaisesti maitosuklaafudgen kanssa yllä olevan ohjeen mukaisesti. Suosittelen ottamaan jonkun avuksi hämmentämään toista kattilaa, sillä seos palaa pohjaan todella herkästi.

Seuraavassa vaiheessa kannattaa toimia nopeasti, sillä fudge jähmettyy melko nopeasti. Kauho maito- ja valkosuklaafudgemassoja voitelemaasi astian pohjalle vuorotellen. Kun olet saanut kaiken fudgemassan astiaan, vedä esimerkiksi lusikan toisella päällä massoja sekaisin astian reunoilta toiselle.

Anna fudgen jähmettyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Kumoa astiasta ja leikkaa sitten kuutioiksi. Fudge lähtee helpommin irti, jos kastat astian hetkeksi kuumaan veteen.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Jouluinen rocky road



Rocky road on suklaasta, vaahtokarkeista, kuivatuista hedelmistä ja pähkinöistä tehty jälkiruoka. Sen voi tehdä mistä tahansa suklaasta, mutta maitosuklaasta tai valkosuklaasta tehtynä tästä tulee todella makeaa, joten käytän mieluiten tummaa suklaata. Tummasta suklaasta tehtynä rocky road on myös laktoositonta. Piparit ja karpalot tuovat tähän jouluista makua.

Ohjeesta tulee noin 50 palaa.


Ohje:


150 g
tummaa suklaata
1-1,5 dl
vaahtokarkkeja
½ dl
pähkinöitä (esim. sakasanpähkinä tai hasselpähkinä)
5
piparkakkua
½ dl
kuivattuja karpaloita


Sulata tai mieluummin temperoi tumma suklaa. Pilko pienemmiksi vaahtokarkit ja pähkinät. Murskaa piparkakut. Sekoita kaikki ainekset sulaan suklaaseen. Levitä leivinpaperin päälle tasaiseksi kerrokseksi ja anna hyytyä tai nostele karkkivuokiin kovettumaan.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Halloumilla täytetty munakoiso tomaattikastikkeessa


Munakoiso kuuluu lempivihanneksiini ja tänään siitä syntyikin simppeli kasvisruoka. Ulkonäkö ei ehkä houkuttele, mutta maku oli hyvä. Halloumi sopii hyvin rullien täytteeksi, sillä se ei juuri sula uunissa.

Munakoisot:


1 iso ( yli 400 g)
munakoiso
150 g
halloumijuustoa

oliiviöljyä


Viipaloi munakoiso pitkittäin hieman alle senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi. Itketä munakoisot halutessasi: ripottele leikkuupinnoille suolaa ja anna imeytä, kunnes munakoisojen pinnalla näkyy nestepisaroita. Pyyhi talouspaperilla. Paista munakoisoviipaleita pannulla runsaassa oliiviöljyssä, kunnes ne ovat pehmenneet niin paljon että voit kääriä ne rullalle.

Leikkaa halloumista isohkoja tikkuja. Laita yksi hallouminpala jokaisen munakoisoviipaleen sisään ja kääri rullalle. Kiinnitä esimerkiksi hammastikulla.

Kastike:

1
sipuli
1
valkosipulinkynsi
2 rkl
oliiviölyä
300 g
paseerattua tomaattia
1 rkl
1 tl
sokeria
vaaleaa balsamiviinietikkaa
mausteeksi:
suolaa, mustapippuria, basilikaa, oreganoa, persiljaa

(munokoisojen kuorrutukseen juustoraastetta)


Hienonna sipuli ja valkosipuli. Paista oliiviöljyssä pehmeäksi ensin sipuli. Lisää sitten valkosipuli. Lisää tomaatti ja sokeri. Anna kiehua noin 15 minuuttia ja mausta.

Öljyä kevyesti uunivuoka. Kaada vuokaan tomaattikastike ja nostele munakoisorullat kastikkeeseen. Kuorruta halutessasi juustoraasteella (esimerkiksi parmesan tai mozzarella). Paista 200 °C noin 20 minuuttia. Tarjoa esimerkiksi riisin tai pastan kanssa.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Helpot pinaatti-ricottapasteijat



Täytetystä kananrinnasta jäi yli runsaasti täytettä, josta päätin tehdä pasteijoita. Ne syntyvät näppärästi kaupan valmiista filotaikinasta. Myös lehtitaikina sopii, mutta silloin taikinaa ei taitella vaan ainoastaan suljetaan reunat kiinni. 

Tällä ohjeella syntyy 12 pasteijaa.


Täyte:

40 g
ricottajuustoa
30 g
pinaattia
2 rkl
pinjansiemeniä

mustapippuria, suolaa

Paista pinaatti nopeasti pannulla öljyssä tai voissa. Voit myös ryöpätä sen kevyesti. Pilko pinaatti pieneksi. Riko ricottajuusto ja sekoita täytteen ainekset keskenään.

Pasteijoiden kokoamiseen:

16 arkkia filotaikinaa
öljyä tai voisulaa

Leikka filotaikina-arkit puoliksi pituussuunnassa. Laita noin teelusikallinen täytettä filotaikinalevyn alareunaan. Käännä toinen puoli päälle. Käännä kulma täytteen päälle ja lähde taittelemaan kolmioksi. Tee loput pasteijat vastaavasti. Voitele pasteijat voisulalla tai öljyllä ja paista 225 °C kunnes taikina on saanut hieman väriä (noin 8 minuuttia)

Tomaatti-vuohenjuustokeitto



Näin talvella tomaatit ovat yleensä huonoja - harmaita, velttoja ja mauttomia. Siksi tomaattikeitossa voi hieman oikaista ja tehdä sen säilykkeestä. Lisäsin keittoon vielä linssejä tuomaan proteiinia, mutta ne voi myös jättää pois. Ohita silloin vain linssejä koskevat kohdat ohjeessa.

Ohjeesta riittää noin kahdelle.

Ohje:


1
sipuli
1
1 rkl
valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
600 g
tomaattimurskaa (osan voi korvata paseeratulla tomaatilla)
(½ dl
punaisia linssejä)
2 dl
ruokakermaa
65 g
pehmeää vuohenjuustoa (kuutioina noin 1 dl)
1 tl
basilikaa
(1 rkl
sokeria tai hunajaa)

suolaa, mustapippuria

Pilko sipuli ja valkosipuli hienoksi silpuksi. Paista sipulia miedolla lämmöllä kattilassa öljyssä kunnes se on pehmennyt. Lisää sitten valkosipuli ja kun se alkaa tuoksua, lisää myös tomaattimurska. Huuhtele linssit hyvin siivilässä ja lisää keiton joukkoon. Anna kiehua hiljalleen kannen alla, kunnes tomaatin maku pehmenee (noin 20-30 min). Voit lisätä maun pehmentämiseksi myös hieman sokeria. Lisää keittoon tarvittaessa vettä. Lisää viimeisenä keittoon ruokakerma, vuohenjuusto ja mausteet. Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Voit tarjota keiton halutessasi esimerkiksi leipäkrutonkien tai siementen kanssa.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Vuohenjuusto-hunajaleipä



Vuohenjuuston hapan kitkeryys ja hunajan makeus muodostavat hyvän makuparin. Tässä ohjeessa ne on yhdistetty superhelppoihin lämpimiin leipiin. Leivät sopivat hyvin esimerkiksi salaatin lisukkeeksi.

Resepti:

4 viipaletta
maalaisleipää

voita tai margariinia voiteluun
½ pkt (100 g)
vuohenjuustoa
4 tl
hunajaa
½ dl
saksanpähkinöitä

Voitele leipäviipaleet. Leikka vuohenjuustosta kiekkoja ja asettele leipien päälle (noin 2/ leipä). Valuta jokaisen leivän päälle noin teelusikallinen hunajaa. Paista uunissa 200 °C noin 15 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja leivät saaneet hieman väriä. Murskaa saksanpähkinbät veitsen lappeella ja ripottele murut leipien päälle. Tarjoa lämpiminä.

Ricotalla ja pinaatilla täytetty kananrinta


Tähän reseptiin voit käyttää ehdotettua marinadia tai tehdä jonkun mieleisesi. Myös kaupan valmiiksi marinoitu kana sopii hyvin.

Marinadi:

400 g (4 kpl) kananrintafileitä (ei ohuita)


1
sitruuna
1
valkosipulinkynsi
½ dl
oliiviöljyä
1 rkl
hunajaa

paprikajauhetta, suolaa, mustapippuria


Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Pilko tai raasta valkosipulinkynsi. Yhdistä kaikki ainekset. Leikkaa rintafileet auki pitkittäin, niin että saat ikäänkuin ison levyn kanasta. Varo kuitenkin leikkamasta filettä poikki. Kaada marinadi kanojen päälle ja anna marinoitua seuraavaan päivään.

Täyte:

70 g
ricottajuustoa
50 g
pinaattia
½ dl
pinjansiemeniä

mustapippuria, suolaa

Ota marinoituneet kanat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Paista pinaatit nopeasti pannulla voissa tai oliiviölyssä, kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Silppua pieneksi. Sekoita täytteen ainekset. Laita reilu ruokalusikallinen täytettä yhteen rintafileeseen ja kääri rullalle. Kiinnitä esimerkiksi hammastikulla tai narulla. Paista fileisiin väri kuumalla pannulla ja jatka sitten paistamista uunissa 200 °C noin 20 minuuttia tai kunnes kanat ovat kokonaan kypsiä. Tarjoa esimerkiksi polentan kanssa.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Kotitekoiset vaahtokarkit


Kotitekoiset vaahtokarkit olivat yllättävän helppoja tehdä. Niiden hyvä puoli on, että maun voi säätää omien mieltymysten mukaan. Tämä ohje on klassisesti vaniljalla maustettu, mutta joukkoon voi lisätä myös vaikkapa jonkin sitrushedelmän kuorta, murskattuja kovia karkkeja tai vaikka jotain maustetta. Massan voi myös värjätä elintarvikeväreillä. Tästä ohjeesta tulee noin 50-60 vaahtokarkkia.


Ohje:


2,5 rkl
liivatejauhetta tai 15 liivatelehteä
1 ½ dl + ¾ dl
vettä
4
kananmunanvalkuaista
noin 2,5 dl (200g)
sokeria
noin 1 dl (100 g)
vaaleaa siirappia
1 tl
vaniljauutetta tai vaniljasokeria

Vuoan voiteluun ja käsittelyyn: öljyä ja tomusokeria

Laita liivatejauhe tai -lehdet likoamaan 1,5 dl:aan vettä (liivatelehdillä määrällä ei ole väliä). Öljyä uunivuoka tai muu nelikulmion mallinen astia (noin 20 x 30 cm) esimerkiksi rypsiöljyllä ja sirottele se täyteen tomusokeria. Tomusokeria saa olla reilu kerros, jotta vaahtokarkki ei tartu siihen. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja jätä sivuun odottamaan. Käytin varmuuden vuoksi metallista kulhoa, en tiedä mitä muoviselle käy jos siihen osuu tulikuuma sokeri.

Mittaa kattilaan 3/4 dl vettä, sokeri ja siirappi. Laita levy päälle ja sekoita, kunnes kaikki sokeri on liuennut. Lopeta sen jälkeen sekoittaminen ja aseta kattilaan lämpömittari. Seos pitää kuumentaa hieman alle 120 °C. Kun se on saavuttanut halutun lämpötilan, kaada kuuma sokerisiirappi valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen. Helpoiten tämä onnistuu yleiskoneessa, mutta onnistuu hyvin myös sähkövatkaimella. Voit pyytää jonkun avuksi jos kädet tuntuvat loppumaan kesken. Sokerin kanssa kannattaa olla melko nopea, sillä se jähmettyy melko nopeasti. Lisäksi kannattaa yrittää välttää kaatamista suoraan vispilöihin, ettei kuuma sokeri roisku astian seinille.

Sulata seuraavaksi liivatteet. Liivatejauheen voit laittaa sellaiseenaan mikroon noin 30-40 sekunniksi. Liivatelehdet puristetaan ja sulatetaan pieneen määrään kuumaa vettä. Kaada myös liivate valkuaisen joukkoon koko ajan sekoittaen. Mausta seos vaniljalla. Jatka vispaamista täydellä teholla, kunnes massa on jäähtynyt. Tähän pitäisi mennä viitisen minuuttia. Kaada valmis massa sokeroimaasi vuokaan ja hyydytä yön yli. Laitoin vuoan varmuuden vuoksi jääkaappiin, mutta en tiedä, onko se tarpeellista.

Sirottele hyytyneen vaahtokarkin päälle tomusokeria ja kumoa se leikkuulaudalle. Leikkaa paloiksi ja kierittele palat vielä tomusokerissa.

Maitosuklaafudge



Tämä on superhelppo fudgeresepti: ei palavaa sokeria tai löysäksi jäävää massaa. Suklaa vain sulatetaan kondensoidun maidon kanssa ja jähmetetään. Toki tästä ei tule "oikeaa" fudgea mutta kun maku on yhtä hyvä niin pieni huijaus ei minua haittaa. Tällä ohjeella onnistuu myös valkosuklaafudge, kun korvaat vain maitosuklaan valkoisella.

Ohjeesta tulee noin 35-40 palaa.

Resepti:


2 dl (240 g)
kondensoitua maitoa
300 g
maitosuklaata
3 rkl
voita
1 tl
vaniljauutetta tai vaniljasokeria

Voitele noin 20 x 15 cm nelikulmion muotoinen astia (kuten pieni uunivuoka tai eväsrasia). Leikkaa pohjalle sopivankokoinen leivinpaperin pala.

Mittaa teflonpohjaiseen kattilaan kondensoitu maito, maitosuklaa ja voi. Kuumenna lieden alimmalla lämpötilalla, kunnes suklaa ja voi sulavat. Käännä liesi pois päältä ja lisää vaniljauute tai -sokeri. Jatka sekoittamista, kunnes seos paksunee ja muistuttaa rakenteeltaan toffeeta. Tähän pitäisi mennä korkeintaan muutama minuutti. Kaada kuuma seos voitelemaasi astiaan ja anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa, kunnes massa on kovettunut. Tähän pitäisi mennä noin tunti. Kumoa vuoasta ja leikkaa fudge kuutioiksi. Leikkuulauta kannattaa suojata leivinpaperilla, sillä fugde on tahmeaa. Säilytä valmis fudge mieluiten jääkaapissa.