keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Rapeat kanankoivet ja korealainen dippikastike



Rapeat kanakoivet syntyvät vähällä vaivalla uunissa. Tarjoa ne voimakkaan makuisen dipin kanssa.

Rapeat kanankoivet:

1 rs (8 kpl)
kanan koipinuijia (myös siivet käyvät)
1 tl
srirachaa
2
kananmunavalkuaista
1 dl
vehnäjauhoja
¾ dl
perunajauhoja
1 tl
suolaa
öljyä

Mausta kanat srirachalla. Laita kananmunanvalkuaiset kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauhot, perunajauhot ja suola. Kierittele kanat ensin valkuaisessa ja sen jälkeen jauhoseoksessa. Pirskottele päälle öljyä ja levitä se tasaisesti.

Paista koipia uunissa 180 °C noin 50 minuuttia. Jos pinta ei ole tässä ajassa ehtinyt saada väriä, nosta lämpötilaa lopussa 200 °C. 

Korealainen dippi:

1 dl
soijakastiketta
½ dl
riisiviinietikkaa
1
valkosipulinkynsi
pieni pala
inkivääriä
½
chili
2 rkl
sokeria
2
kevätsipulia
1 tl
sesamiöljyä
2 tl
sesaminsiemeniä (valkoisia tai mustia ja valkoisia)

Mittaa nesteet tehosekoittimen kulhoon. Esipilko valkosipuli ja chili ja raasta inkivääri. Siirrä pilkkomasi asiat ja sokeri tehosekoittimeen ja käytä kunnes seos on tasaista. Pilko kevätsipuli renkaiksi ja lisää dipin joukkoon yhdessä sesamiöljyn ja sesaminsiementen kanssa.

Tarjoa kanankoivet lämpiminä dipin kanssa.

Portobelloburgerit



Tämä on loistava resepti sienien ystävälle. Portobellosienet muistuttavat rakeenteeltaan ja maultaan hyvin paljon lihaa. Voit tehdä hampurilaissämpylät itse tai ostaa valmiita.

Ohje on kahdelle syöjälle.

Resepti:


2
portobello-sientä
½ dl
oliiviöljyä
2 rkl
balsamicoa
1 rkl
basilikaa
1 rkl
persiljaa
1
valkosipulinkynsi

suolaa, mustapippuria
voita

Valmista ensin sienien marinadi: sekoita keskenään muut aineet paitsi voi (valkosipuli raastettuna tai veitsellä hienonnettuna). Kaada sienien päälle ja anna marinoitua noin kaksi tuntia.


Öljyä kevyesti pannu. Paista sieniä keskilämmöllä noin 5-7 minuuttia/puoli. Laita paistamisen lopulla pannuun nokare voita.

Paahda sämpylät sisäpuolelta. Asettele väliin portobellopihvit ja haluamasi täytteet. Itselläni oli savujuustoa, salaattia, tomaattia ja BBQ-maustettua majoneesia.

Lehtikaali-pekonipasta



Minulla on tapana hypätä vähän jälkijunassa ruokatrendeihin mukaan, niin kuin nytkin lehtikaalin kanssa (isoin innostus taisi olla syksyllä kun suomalainen tuli kauppoihin). Tulin kuitenkin ostaneeksi jättipaketin lehtikaalia maapähkinäpataa varten, joten siitä ylijääneelle piti keksiä käyttökohteita. Tätä ei saisi varmaan ex-kasvisyöjänä myöntää, mutta tämän ruoan paras osa on rapea pekoni. Supernopea resepti!

2-3 syöjälle

Resepti:


1
sipuli
1
valkosipulinkynsi

oliiviöljyä
2 dl
ruokakermaa
4-5 lehteä
lehtikaalia
1 tl
timjamia

mustapippuria
1 pkt
pekonia

Keitä lisukepasta.

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kypsennä ensin hitaasti miedolla lämmöllä sipuli kypsäksi ja lisää sitten valkosipuli. Lisää joukkoon ruokakerma ja kuumenna. Poista lehtikaaleista keskiruoti ja pilko pienemmäksi. lisää ruoan joukkoon ja kypsennä vielä hetki.

Voit paistaa pekonit jo etukäteen: Siirrä pekonit yhteen kerrokseen leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 °C 10-15 minuuttia. Siirrä kypsät pekonit talouspaperin päälle ja murusta pieneksi.

Sekoita keskenään pasta, kastike ja pekonit. Tarjoa välittömästi.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Afrikkalainen maapähkinäpata



Rakastan pähkinöitä kaikissa muodoissa ja siksi ihastuin tähän pataohjeeseen. Afrikkalaisuudesta en tiedä, tuskinpa tämä kovin autenttista on... Voit kokeilla tehdä tämän padan myös kanasta, jos linssit eivät uppoa.

Ohjeesta riittää ainakin neljälle.

Resepti:

1
sipuli
pala
inkivääriä
3
valkosipulinkynttä
1 ½ tl
jauhettua korianteria
½ tl
juustokuminaa
½ tl
cayennepippuria
1
laakerinlehti
n. ½
bataatti
¾ dl
vihreitä linssejä
1 tlk
tomaattimurskaa
n. 3 dl
kanalientä (kasvisyöjälle kasvislientä)
200 g
maapähkinävoita
2 lehteä
lehtikaalia

Pilko sipuli ja raasta inkivääri. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja paista sipuleita ja inkivääriä siinä noin kymmenen minuuttia miedohkolla lämmöllä. Pilko sipulin paistuessa valkosipulit. Lisää yhdessä mausteiden kanssa sipulin ja inkiväärin joukkoon. Jatka paistamista vielä muutama minuutti.

Pilko bataatti kuutioiksi ja huuhtele linssit lävikössä valmiiksi. Lisää pannuun tomaattimurska ja kanaliemi. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää bataatit ja linssit. Lisää myös maapähkinävoi ja sekoita tasaiseksi. Anna hautua kannen alla noin tunnin verran. Lisää tarvittaessa vettä haudutuksen aikana.

Lisää lehtikaali noin kymmentä minuuttia ennen loppua: Poista keskellä oleva lehtiruoti ja pilko loppu osa pienemmäksi. Sekoita padan joukkoon.

Tarjoile lisukkeena esimerkiksi couscousia ja pitaleipää.

torstai 1. tammikuuta 2015

Sitruunaruoholla maustettu crème brûlée



Klassikojälkkäri saa aasialaista makumailmaa sitruunaruohosta. Ohjeesta tulee neljä annosta.

Resepti:


1
sitruunaruoho
½
vaniljatanko
2 dl
vispikermaa
1 dl
maitoa
4
kananmunankeltuaista
½ dl
sokeria

sokeria kuorrutukseen


Murskaa sitruunaruoho veitsen lappeella ja pilko paloiksi. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet talteen. Laita vaniljan siemenet, tangonpalat ja sitruunaruoho yhdessä maidon ja kerman kanssa kattilaan. Kuumenna hitaasti kiehumispisteeseen.

Vatkaa seoksen kuumentuessa sokeri ja keltuaiset keskenään. Tarkoitus ei ole vaahdottaa, vaan ainoastaan saada sokeri liukenemaan.

Kaada sitten kuuma kermaseos keltuais-sokeriseokseen siivilän läpio koko ajan sekoittaen (pyydä kaveri avuksi). Jaa seos tasaisesti neljään crème brûlée -vuokaan tai muuhun vuokaan. Siirrä vuoat isompaan vuokaan, täytä se puolilleen vedellä ja paista uunissa 150 °C noin tunti tai kunnes vanukkaat ovat hyytyneet.

Jäähdytä tämän jälkeen vanukkaat jääkaappilämpötilaan. Voit hyvin tehdä ne jääkaappiin edellisenä päivänä valmiiksi. Viimeistele paahdetulla sokeripinnoitteella: Laita jokaisen vanukkaan pinnalle noin teelusikallinen sokeria, levitä vuokaa pyörittelemällä tasaisesti ja polta pinta varovasti liekillä.

Rapea kanahampurilainen ja aioli



Teimme uudeksivuodeksi astetta terveellisempiä hampurilasia. Jos haluat panostaa tee itse sämpylät.

Ohjeella tulee 6-8 pihviä.

Rapeat kanapihvit:

400 g
broilerin rintafileitä
1 rkl
savustettua chilikastiketta

suolaa
n. 2 dl
vehnäjauhoja
1 tl
caynnepippuria
2
kananmunanvalkuaista
n. 2 dl
panko-jauhoja

oljyä paistamiseen

Ota broileri huoneenlämpöön noin puolta tuntia ennen aloittamista. Mausta chilikastikkeella (myös muu chilikastike tai chilijauhe käyvät) ja suolalla.

Nuiji rintafileet ohuiksi. Leikkaa tarvittaessa pienemmiksi. Sekoita keskenään vehnäjauho ja caynnepippuri. Riko valkuaisten rakenne vispilälle. Säästä keltuaiset aioliin. Toki voit käyttää myös kokonaisia kananmunia. Aseta lautasille tässä järjestyksessä vehnäjauhoseos, valkuaiset ja panko. (Panko on japanilaista korppujauhoja, joka tekee paistettaessa rapean pinnan. Pankoa voit ostaa ainakin suurimmista merketeista, valmistaja Yutaka) Kieritä nuijitut broilerit ensin vehnäjauhoseoksessa, sitten valkuaisessa ja lopuksi pankossa.

Paista pihvit kohtalaisella lämmöllä pannussa runsaassa rasvassa, noin 5 minuuttia/puoli. Nosta talousaperin päälle odottamaan.

Aioli:

2-4
valkosipulinkynttä
2
kananmunankeltuaista
2 dl
oliiviöljyä
1 rkl
limemehua
ripaus
suolaa

Raasta valkosipulinkynnet vatkauskulhoon. Älä käytä puristinta, sillä se tuo valkosipulista kitkerän maun esiin. Lisää keltuaiset. Aloita vatkaamaan seosta joko käsivispilällä tai sähkövatkaimella. Lisää samalla oliiviöljy ohuena nauhana keltuaisten joukkoon. Jos öljy näyttää jäävän erilleen, hidasta lisäystahtia. Seos on valmista, kun siitä on muodostunut paksu, tasainen ja vaalea. Vatkaa joukkoon vielä lime ja suola.

Hampurilaset:

1
kokojyväsämpylä/ syöjä
1
tomaatti
1
punasipuli

salaattia

juustoa

Viipaloi tomaatti ja punasipuli. Voit halutessasi marinoida sipulin. Paahda sämpylöiden leikkuupinnat ja kokoa hampurilaiset. Tarjoile lisukkeena esimerkiksi bataattiranskalaisia ja srirachaa.

Paputostadat



Rasvaisen jouluruoan jälkeen tekee mieli kevyttä ja raikasta kasvisruokaa. Löysin BBC:n sivuilta ohjeen meksikolaisiin tostadoihin. Ideana on paistaa pannulla rapeaksi tortillalettu ja lisätä siihen päälle täytteet. Käytin kokonaisia lettuja, mutta yhtä hyvin niistä voisi leikata muotilla pienempiä ympyröitä ja tarjota cockatil-paloina tai alkuruokana.

Ohjeesta tulee 8 tostadaa eli neljälle hengelle.

Resepti:

8
tortillakuorta
3-4
tomaattia
1
punainen chili
1
vihreä chili
1
valkosipulinkynsi
1
punasipuli
2 tlk
erilaisia papuja (esim. musta, kidney)
1 ruukku
korianteria
ripaus
cayennenpippuria
limemehua

juustoa, esim. mozzarella

Valmista ensin täyte: Pilko tomaatit kuutioksi ja hienonna chilit ja valkosipuli. Kuutio punasipuli ja kypsennä halutessasi (itse kypsensin sipulin kevyesti mikrossa vesitilkan kanssa). Sekoita keskenään. Valuta hyvin pavut ja lisää joukkoon. Mausta tuoreella korianterilla, caynnepippurilla ja limellä.

Kuumenna kuiva pannu kohtalaiselle lämmölle. Aseta yksi tortillalettu pannulle ja paista rapeaksi. Käännä ja lisää päälle täytettä ja juustoraastetta. Paista, kunnes toinenkin puoli on rapea ja juusto sulanut. Paista loput samalla tavalla. Jos juusto ei ehdi täyin sulaa ennen letun palamista, voit käyttää tostadat myös uunissa paistamsen jälkeen. Tarjoile välittömästi guacamolen kanssa.