maanantai 25. tammikuuta 2016

Kanaa appelsiini-inkiväärikastikkeessa



Erilaiset wokruoat sopivat hyvin arkiruoiksi, sillä ne valmistuvat nopeasti. 

Tästä ohjeesta riittää noin neljälle.

Resepti:


Wokkiin:
500 g broilerin rintafilettä

suolaa, mustapippuria
3 rkl vehnäjauhoja
1 porkkana
1 sipuli
Kastike:
½ appelsiinin kuori
isohko pala inkivääriä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sokeria
1 tl riisiviinietikkaa
1 appelsiinin mehu
½ dl soijakastiketta
(½ tl srirachaa)
Lisäksi:
3 rkl sesaminsiemeniä

Paloittele broileri. Mausta suolalla ja pippurilla. Ripottele päälle vahnäjauhot ja sekoita. Pilko porkkana ja sipuli.

Raasta hienolla terällä appelsiinin kuori, inkivväri ja valkosipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Paista (wok)pannussa hyvin kuumassa lämpötilassa tilkassa öljyä ensin kanat muutamassa erässä. Paista sitten kasvikset erikseen. Kaada kaikki ainekset takaisin pannuun ja kaada joukkoon kastike. Sekoittele hetki, kunnes kastike alkaa paksuuntua. Lisää joukkoon sesaminsiemenet.

Tarjoile esimerkiksi höyrytetyn riisin kanssa.

Vadelma-valkosuklaa cup cakes



Mehukkaan vadelmaisen cup caken kruunaa itse tehty vaahtokarkki. Voit kokeilla ohjeeseen vadelmien tilalle myös muita marjoja.

Ohjeella tulee 10-12 isoa cup cakea.

Resepti:

Taikina:
200 g margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ dl maitoa
100 g rouhittua valkosuklaata
1 dl vadelmia
Päällyste:
1 ¼ rkl liivatejauhetta tai 7 liivatelehteä
¾ dl vettä
2 kananmunan valkuaista
½ dl siirappia
¼ dl vettä
100 g sokeria

Vaahdota margarrini ja sokeri keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten.

Lisää taikinan joukkoon kuivat aineet siivilän läpi. Sekoita varovaisesti. Lisää myös maito, valkosuklaa ja vadelmat. Sekoita tasaiseksi. Vältä kuitenkin liikaa sekoittamista.

Jaa taikina 10-12 muffinssivuokaan. Paista 200 °C uunissa noin 20 minuutin ajan. Anna jäähtyä.

Valmista päällyste. Laita liivatejauhe tai -lehdet likoamaan veteen (liivatelehdillä määrällä ei ole väliä). Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja jätä sivuun odottamaan. Käytin varmuuden vuoksi metallista kulhoa, en tiedä mitä muoviselle käy jos siihen osuu tulikuuma sokeri.

Mittaa kattilaan 3/4 dl vettä, sokeri ja siirappi. Laita levy päälle ja sekoita, kunnes kaikki sokeri on liuennut. Lopeta sen jälkeen sekoittaminen ja aseta kattilaan lämpömittari. Seos pitää kuumentaa hieman alle 120 °C. Kun se on saavuttanut halutun lämpötilan, kaada kuuma sokerisiirappi valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen. Helpoiten tämä onnistuu yleiskoneessa, mutta onnistuu hyvin myös sähkövatkaimella. Voit pyytää jonkun avuksi jos kädet tuntuvat loppuvan kesken. Sokerin kanssa kannattaa olla nopea, sillä se jähmettyy melko nopeasti. Lisäksi kannattaa yrittää välttää kaatamista suoraan vispilöihin, ettei kuuma sokeri roisku astian seinille.

Sulata seuraavaksi liivatteet. Liivatejauheen voit laittaa sellaiseenaan mikroon noin 30-40 sekunniksi. Liivatelehdet puristetaan ja sulatetaan pieneen määrään kuumaa vettä. Kaada myös liivate valkuaisen joukkoon koko ajan sekoittaen. Mausta seos vaniljalla. Jatka vispaamista täydellä teholla, kunnes massa on jäähtynyt. Tähän pitäisi mennä viitisen minuuttia.
 
Siirrä valmis vaahtokarkkimassa pursotuspussiin ja pursota muffinssien päälle. Kannattaa toimia nopeasti, ettei vaahtokarkkimassa ehdi hyytyä. Anna päällysteen jähmettyä muutamia tunteja. Polta halutessasi pinta kaasupolttimella.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Parmesan-kana



Helppo parmesan-kana syntyy näppärimmin valmiista ohutleikkeistä. Jos sinulla on aikaa, suosittelen kuitenkin käyttämään maukkaampia ja halvempia paistileikkeitä. Kastikkeeksi sopii hyvin itse tehty aioli.

Resepti:

n. 500 g
broileria (rintafilettä tai paistileikettä)


suolaa, mustapippuria
1 dl
vehnäjauhoja
1–2
kananmunaa
75 g
parmesania
1 ½ dl
korppujauhoja

Nuiji broilerit tarvittaessa lihanuijalla ohuiksi. Mausta pinta suolalla ja pippurilla. Huomioi kuitenkin, että parmesan on hyvin suolaista.

Asettelle erillisille lautasille vehnäjauho, rikki vispatut kananmunat ja toisiinsa sekoitettu parmesanraaste ja korppujauho. Kierittele broilerit ensiin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja viimeiseksi parmesan-korppujauhoseoksessa.

Paista broilerit paistinpannulla muutama kerrallaan tilkassa öljyä. Pidä lämpö suhteellisen mietona, ettei juusto pääse palamaan. Paista noin 5 minuuttia/puoli. Siirrä valmiit broilerit talouspaperin päälle odottamaan.

Tarjoile kanat esimerkiksi salaatin ja aiolin kanssa.

Aioli:

2
valkosipulinkynttä
1

kananmuna
½ dl
oliiviöljyä
1 ½ dl
rypisöljyä
½ tl
dijon-sinappia
1 tl
sitruunamehua


suolaa, mustapippuria

Hienonna valkosipulinkynnet pieneksi silpuksi. Jos et pidä raa'an valksosipulin mausta, voit pehmittää makua kypsyttämällä silputtua valkosipulia vesitilkan kera noin 30 sekunnin ajan mikrossa. Yhdistä valkosipuli kananmunan ja sinapin kanssa korkeaan vatkauskulhoon.

Vaahdota kananmuna sähkövatkaimella. Aloita samalla lisäämään öljyä ohuena nauhana kananmunan joukkoon. Jatka, kunnes sinulla on paksua ja vaaleaa majoneesia. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Säilytä jääkaapissa tarjoiluun asti.

Irish coffee -leivokset



Tein jouluksi näitä kahvilta, viskiltä ja fariinisokerilta maistuvia leivoksia. Täyteeseen käytettävä italialainen marenki takaa, että näistä leivoksista tulee pehmeän ilmavia.

Resepti:

Pohja:


2
kananmunaa
1 dl
sokeria
¾ dl
vehnäjauhoja
3 rkl
kaakaojauhetta
1 tl
leivinjauhetta
1 rkl
sulatettua  margariinia
Täyte:


6
liivatelehteä
3
kananmunaa
1 annos (3-4 cl)
espressoa tai vahvaa kahvia
4 cl
irlantilaista viskiä
2 dl
vispikermaa
2 ½ dl
fariinisokeria
½ dl
vettä
Kostutus:


4 cl
irlantilaista viskiä
¾ dl
espressoa tai vahvaa kahvia

Aloita pohjasta. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi (noin 5-10 minuuttia). Vispaa joukkoon sulatettu margariini. Lisää sihdin läpi vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Sekoita varovaisesti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan (22 cm).

Paista pohjaa 175 °C noin 20 minuuttia. Kokeile tikulla kypsyys. Anna jäähtyä. Pese vuoka ja laita kakkupohja takaisin siihen.

Laita täytettä varten liivatelehdet likoamaan kylmään veteen vähintään viideksi minuutiksi.

Erottele toisistaan kanamunien keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Siirrä valkuaiset metalliseen kulhoon ja jätä odottamaan.

Sekoita keskenään kuuma kahvi ja viski. Purista enimmät vedet liivatelehdistä ja sulata kahvin joukkoon. Sekoita tämä seos varovaisesti keltuaisvaahtoon.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita myös keltuais-liivateseokseen. Jätä odottamaan marengin valmistumisen ajaksi.

Valmista italialainen marenki: Mittaa vesi ja fariinisokeri kattilaan. Anna kuumentua 120 °C:seen. Jos et omista lämpömittaria, kuumenna seosta vajaan 10 minuutin ajan. Vatkaa valkuaiset siirapin kuumentumisen aikana vaahdoksi. Kaada sitten kuuma siirappi valkuaisvaahdon joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Jatka vatkaamista, kunnes seos on huoneenlämpöistä (voit tunnustella tätä kulhon pohjasta). Tähän menee noin 10 minuuttia.

Sekoita marenkivaahto lopun täytteen joukkoon.

Kostuta kakkupohja kauttaaltaan kahvin ja viskin seoksella. Levitä päälle täyte tasaiseksi kerrokseksi. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.

Leikkaa ympyrämuotilla leivoksiksi. Koristele halutessasi esimerkiksi kahvipavuilla.