Näytetään tekstit, joissa on tunniste pavut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pavut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. lokakuuta 2013

Gnocchit tomaattikastikkeessa


Tässä vielä taannoisen Italian-matkan inspiroimaa ruokaa: perunapastaa tomaattikastikkeessa. Gnocchit olivat nopeampi ja helpompi tehdä kuin tavallinen tuorepasta, joten jos et ole ennen tehnyt pastaa, kannattaa ehkä aloittaa tästä. Maultaan gnocchit ovat hieman miedompia ja rakenteeltaan pehmeämpiä kuin venhäpasta. Tomaattikastikkeeseen lisäsin valkoisia papuja tuomaan proteiinia ruokaan, mutta ne voit myös hyvin jättää pois. Ohjeesta riittää pääruoaksi kolmelle tai neljälle ja alkuruoaksi hieman useammalle.

Jälkiruoaksi yritin tehdä toista ehdotonta Italia-suosikkiani, hasselpähkinäjäätelöä. Reseptissä on kuitenkin vielä vähän hiomista, joten siitä tulee ohje joskus myöhemmin.


Gnocchit:


noin 600 g (2 isoa)
jauhoista perunaa (esimerkiksi rosamunda)
2,5 dl
durum-vehnäjauhoja
1
kanamuna
½ tl
muskottipähkinää
1 tl
suolaa


Keitä perunat kypsiksi kuorineen. Kuori perunat ja soseuta ne (sähkövatkaimella onnistuu hyvin). Yritä saada aikaan mahdollisimman paakutonta muussia. Anna jäähtyä hieman ja lisää sitten jauhot ja kananmuna. Vaivaa taikina tasaiseksi.

Jaa taikina kolmeen yhtä suureen osaan ja leivo jokaisesta noin 1,5-2 cm paksuinen tanko. Käytä muotoilussa tarvittaessa apuna jauhoa. Leikkaa tangot hieman alle 1 cm paloiksi. Keitä palat noin neljässä erässä voimakkaasti suolatussa vedessä kolmen minuutin ajan. Nosta reikäkauhalla laakeaan astiaan kuivumaan. Kypsät gnocchit tunnistat siitä, että ne nousevat pintaan. 

Tomaattikastike:

2 rkl
oliiviöljyä
1
sipuli
1
valkosipulikynsi
3 dl
paseerattua tomaattia
½ dl
valkoviiniä
1 prk
valkoisia papuja
½ tl
suolaa
1 rkl
sokeria

basilikaa, persiljaa, oregano, mustapippuria

Pilko sipuli ja valkosipuli hienoksi silpuksi. Paista ensin sipulit lähes kypsikisi pannussa oliiviöljyssä. Lisää sitten valkosipuli ja paista, kunnes se alkaa tuoksua. Lisää viini, tomaatti, suola ja sokeri. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä noin puoli tuntia. Lisää loppuvaiheessa joukkoon valutetut pavut ja loput mausteet.

Lisää valmiin kastikkeen joukkoon keitetyt ja valutetut gnocchit. Pyörittele varovasti kastikkeen joukkoon. Ripottele päälle juustoraastetta (grana padano/ parmesan) ja tarjoile välittömästi.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Mustapapuburgerit




Söin tämäntyylisen hampurilaisen alun perin Hard rock cafessa, minkä pohjalta kehittelin oman vastaavan reseptin.

Ohjeesta tulee kuusi hampurilaista.

Pihvit:


2 prk (570 g)
mustapapuja
noin ¾ dl
korppujauhoja
2
kananmunaa
1
sipuli
1
valkosipulinkynsi
½
2 cm
chiliä (tai 1 tl chilijauhetta)
inkivääriä

vajaa 1 tl
½ tl 
ripaus
ripaus
suolaa, mustapippuria
maustepippuria
muskottipähkinää
kanelia
neilikkaa

Muussaa mustapavut esimerkiksi sauvasekoittimella, massaan saa jäädä sattumia. Sekoita joukkoon korppujauhot ja kananmunat. Anna korppujauhojen turvota hetki. Pilko sipuli, valkosipulinkynsi ja chili hienoksi silpuksi. Raasta inkivääri. Lisää sipulit ja mausteet pihvimassan joukkoon. Jos taikina tuntuu liian paksulta, lisää muutama ruokalusikallinen vettä tai maitoa. Mausteet voi myös hyvin korvata valmiilla karibialaisella mausteseoksella.

Muotoile pihveiksi ja paista runsaassa öljyssä pannu keskilämmöllä noin 5 min per puoli. Pihvit kannattaa pitää melko pieninä, sillä isot tuppaavat hajoamaan paistettaessa. (Pavuissa on lihaa vähemmän proteiinia, joka pitäisi pihvejä koossa.)

Hampurilaisten kokoaminen:

6
hampurilaissämpylää tai ruisleipää

mangochutneytä
½ rasiaa
tuoretta pinaattia

Pilko pinaatti ohuiksi suikaleiksi. Paahda sämplöitä leikkuupinnalta, helpoiten tämä onnistuu paistinpannulla. Laita jokaiseen sämpylään 1-2 mustapapupihviä, noin 2 rkl mangochutneytä ja silputtua pinaattia. Tarjoa esimerkiksi uuniperunoiden tai ranskanperunoiden kera.

Käytän itse kaupan valmista mangochutneytä, mutta parempaa saisi varmasti itse tekemällä. Väliin sopivat myös marinoidut punasipulit.

Ruisleipä voi kuulostaa oudolta tähän ohjeeseen, mutta testatusti toimii. Huomasimme tämän vahingossa, kun ostamamme hampurilaissämpylät olivatkin homeessa eikä muuta leipää kaapista löytynyt kuin ruisleipiä.