keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Guacamole



Guacamolessa on olennaista käyttää hyviä ja tuoreita raaka-aineita. Se kannattaa myös syödä heti valmistuksen jälkeen, sillä säilyvyys on huono. Voit maustaa guacamolen joko korianterilla tai chilillä makusi mukaan. Kuvassa myös salsakastike.

Ohje:


½
punasipuli
1
valkosipulinkynsi
2
kypsää avokadoa
1
tomaatti
2-3 rkl
limemehua
muutama oksa
½
korianteria TAI
punainen chili

suolaa, mustapippuria


Hienonna punasipulit ja valkosipuli. Jos et pidä raa'asta sipulista, kypsennä niitä hetki. Puolita avokadot ja poista kivi. Koverra sisus sipulien joukkoon kulhoon. Lisää heti päälle limemehua, muuten avokadot muuttuvat ruskeiksi. Muussaa avokadoja haarukalla, seokseen saa jäädä sattumia. Pilko tomaatti pieniksi kuutioiksi ja lisää kulhoon. Mausta suolalla ja pippurilla, sekoita huolellisesti.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Munakoiso-kesäkurpitsalasagne


En ole mikään suuri lasagnen ystävä ja mielestäni erilaiset kasvisversiot toimivatkin paremmin kuin perinteiset reseptit. Tämän reseptin innoittajana on (taas kerran) Master chef Australia, jossa tehtiin samantapaista lasagnea.

Tomaattikastike:


1
sipuli
1 (pieni)
porkkana
½
sellerin varsi

oliiviöljyä
2
valkosipulinkynttä
(1 dl
valkoviiniä)
300 g
paseerattua tomaattia
½ tl
suolaa
½ dl
soijarouhetta

basilikaa, persiljaa, oreganoa, mustapippuria

Kuutioi sipuli, porkkana ja selleri. Kaada pannuun reilusti oliiviöljyä ja kuumenna miedolla lämmöllä. Lisää kuutioidut kasvikset ja paista noin 5-10 minuuttia. Pilko sillä välin valkosipuli. Lisää paiston lopussa pannuun. Lisää melkein heti perään viini ja tomaattimurska. Jos teet ruokaa arkena, viinin nestemäärän voi korvata vedellä. Mausta suolalla. Anna kiehua noin tunti tai mahdollisimman pitkään (kiireessä kastikkeeseen voi myös lisätä hieman sokeria, mikä pehmittää tomaatin makua). Lisää loppuvaiheessa soijarouhe. Mausta yrteillä ja mustapippurilla.


Bechamel-kastike:

3 rkl
öljyä (tai voita)
½ dl
vehnäjauhoja
5 dl
maitoa
50 g
mozzarellaa
25 g
parmesan-juustoa

Kuumenna öljy kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita vispilällä tasaiseksi. Lisää maito hitaasti kattilaan. Sekoita koko ajan voimakkaasti. Kiehauta kastike ja lisää raastetut juustot.

Lasagneen:

1 pieni
munakoiso (+ suolaa itkettämiseen)
½
kesäkurpitsa
oliiviöljyä
9
(täysjyvä)lasagnelevyä
50 g
parmesan-juustoa

Viipaloi munakoiso ja kesäkurpitsa pitkittäin. Itketä munakoiso halutessasi. Kuumenna pannussa oliiviöljyä hyvin kuumaksi. Paista kasviksiin nopeasti väriä pintaan. Lisää pannuun tavittaessa öljyä, molemmat kasvikset imevät sitä runsaasti.

Kokoa lasagne: Laita vuoan pohjalle ensin bechamel-kastiketta. Lisää sen päälle lasagnelevyjä, tomaattikastiketta, munakoisoja ja kesäkurpitsaa kerroksittain. Toista, kunnes sinulla on kolme kerrosta. Päällimäiseksi kerrokseksi tulee lasagnelevyjä ja bechamel-kastiketta. Kuorruta raastetulla juustolla.

Paista lasagne 40 minuuttia 200 °C uunissa tai pakkauksen ohjeen mukaan. Annan vetäytyä 25-30 minuuttia ennen tarjoilua.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Supersuklainen suklaakakku



Tässä kakussa on suklaapohja, suklaaganachetäyte ja kakku vielä päällystetään suklaaganachella. Pohjaan tulee sekä suklaata että kaakaojauhoa. Otin mallia amerikkalaisten överisuklaisista ja makeista kakuista. Jos haluat oikaista, voit tehdä täytteen ja kuorrutteen samasta erästä.

Opin muuten äskettäin, että kakkuihin ja leipiin ei toimi sama vehnäjauho. Siksi käytin nyt ensimmäisen kerran tähän kakkuun Sunnuntain kakkuvehnäjauhoja. Niissä on (ainakin oletan näin) vähemmän gluteenia, jolloin kakkujen ja leivosten rakenteesta tulee parempi. Margariinia käytän leivontaan siksi, että se tuo kuohkeamman rakenteen kuin voi ja on vieläpä terveellisempää. Kannattaa käyttää levitettävää margariinia, jossa on vähintään 60 % rasvaa - leivontamargariinit toimivat mielestäni huonommin.


Pohja:


200 g
margariinia
2 dl
sokeria (osan voi korvata ruskealla sokerilla)
2
kananmunaa
3 ½ dl
vehnäjauhoja
½ dl
kaakaojauhoja
1 tl
leivinjauhetta
100 g
200 g
tummaa suklaata
creme fraichea
1 rkl
vaniljauutetta tai -sokeria


Vaahdota margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi (3-4 min). Lisää kananmunat yksitellen. Vaahdota vielä hetki. Lisää vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinajauhe. Sekoita tasaiseksi. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa, anna jäähtyä hetki ja lisää sitten taikinan joukkoon. Lisää myös creme fraiche. Mausta taikina vaniljalla ja sekoita tasaiseksi.

Leikkaa 24 cm irtopohjavuokaan paperi pohjalle. Voitele ja jauhota reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 °C noin 45-50 minuuttia. Anna jäähtyä ennen täyttämistä.

Täyte:

100 g
25 g
tummaa suklaata
voita
½ dl
vispikermaa

Yhdistä kerma, pilkottu suklaa ja voi. Sulata vesihauteella koko ajan sekoittaen. Heti kun suklaa on sulanut, nosta pois vesihauteelta ja anna jäähtyä huoneenlämmössä, kunnes rakenne paksunee. Jääkaapissa tämä tapahtuisi nopeammin, mutta vaarana on että täyte jämähtää eikä sitä saa enää vaahdotettua. Vispaa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Halkaise jäähtynyt kakkupohja ja levitä täyte sisään. Jos pohja pääsi uunissa liian kuivaksi, voit kostuttaa sitä hieman esimerkiksi kahvilla.

Kuorrute:

150 g
tummaa suklaata
1 ½ dl
vispikermaa

Sulata kerma ja pilkottu suklaa yhdessä. Sekoita jatkuvasti, jottei suklaa juoksetu. Kaada kuumana kakun päälle ja levitä myös reunoille. Tarjoa kakku jäähtyneenä.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Linssiragù



Ragù on italialainen tomaattikastike, jonka hyvän maun salaisuus piilee pitkässä ja hitaassa hauduttamisessa. Yleensä proteiinina käytetään naudanlihaa, mutta hauduttamiseen sopivat myös linssit. Voit käyttää mitä tahansa linssejä, kunhan huomioit eri kypsytysajat.

Ohjeesta riittää neljälle.

Resepti:

1
porkkana
1-2
sellerinvartta
1
sipuli

oliiviöljyä
2
1 dl
valkosipulinkynttä
valkoviiniä
500 g
tomaattimurskaa
70 g
tomaattipyrettä
2
laakerinlehteä
1 tl
suolaa
1 dl
vihreitä linssejä
2 tl
oregano
1 rkl
persiljaa
1 rkl
basilikaa

mustapippuria

Kuutio porkkana, selleri ja sipuli. Kuumenna olliviöljy teflonpohjaisessa kattilassa tai kannellisessa paistinpannussa. Lisää kuutioidut kasvikset ja hauduta miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia. Vihanneksia ei ole tarkoitus ruskistaa vaan ainoastaan pehmentää. Pilko sillä välin valkosipulinkynnet pieneksi silpuksi (käytä aina veistä, älä puristinta). Lisää kattilaan ja paista kunnes valkosipuli alkaa tuoksua (alle minuutti). Lisää sitten viini, tomaatimurska ja -pyre. Laita kattilaan laakerinlehdet ja suola. Anna hautua matalalla lämmöllä noin tunti, välillä sekoitellen. Kun tomaatti on hautunut noin tunnin, huuhtele linssit hyvin. Lisää kattilaan ja anna kiehua vielä 1-1½ tuntia. Linssit kypsyvät huomattavasti hitaammin tomaattikastikeessa kuin vedessä. Lisää yrtit ja mustapippuri vasta juuri ennen tajoilua. Keitä lisukkeeksi pastaa ja tarjoile hyvän juuston kanssa.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Punajuuri-linssipihvit



Nämä kasvispihvit tehdään superterveellisistä punajuurista ja linsseistä. Lisukkeiksi sopivat esimerkiksi peruna tai riisi ja kermaviilikastike.

Ohjeesta riittää neljälle.

Ohje:


2 dl
punaisia linssejä
2
punajuurta (pienehköä)
¾ dl
1
korppujauhoja
sipuli
2
kananmunaa
(3 rkl
soijajauhoa)
1 rkl
persiljaa
2 tl
timjamia

suolaa, mustapippuria

paistamiseen: rypsiöljyä



Huuhtele ja valuta linssit. Keitä 10 minuuttia tai pakkauksen ohjeen mukaan runsaassa vedessä. Valuta ja painele enimmät vedet pois. Kun linssit kiehuvat, kuori ja raasta punajuuret hienoimmalla terällä. Sekoita punajuuriraasteen joukkoon korppujauho ja anna turvota hetki. Pilko sipuli hienoksi silpuksi. Sekoita sitten punajuuren joukkoon kananmunat, linssit, sipuli, soijajauho ja mausteet. Taikina onnistuu hyvin myös ilman soijajauhoa, sen tehtävä on vain parantaa koostumusta.

Kuumenna paistinpannu ja lisää siihen runsaasti öljyä. Ota taikinaa reilu ruokalusikallinen ja lisää pannulle. Muotoile lusikalla pihvin muotoon. Toista, kunnes sinulla on pannullinen pihvejä. Paista pihvejä keskilämmöllä noin 6-7 minuuttia/puoli. Paista samoin loppu taikina. Ensimmäiset pysyvät lämpinä, kun pidät niitä folion alla.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kauraleipä

Kaura ei sisällä lainkaan gluteenia, minkä takia se on huono leivontavilja. Vehnäjauhoihin yhdistettynä kauraleipää on kuitenkin mahdollista tehdä. Tällä ohjeella syntyy hyvin kohoava ja pehmeän kaurainen leipä.

Ohje:


2,5 dl
vettä
2 tl
kuivahiivaa
½ rkl
sokeria
420 g (6,5 dl)
vehnäjauhoja
1 tl
suolaa
1 rkl
öljyä
60 g (1,5 dl)
kaurahiutaleita +
¾ dl
vettä

Sekoita kaurahiutaleet ja ¾ dl vettä keskenään. Jätä vähintään 15 minuutiksi turpoamaan.

Sekoita loppuun kylmään veteen hiiva ja sokeri. Lisää vehnäjauhot ja vaivaa taikina tasaiseksi mieluiten koneella (noin 5 minuuttia). Lisää loppuvaiheessa suola. Lisää viimeisenä öljy ja sekoita joukkoon.  Lisää sitten kaurahiutale-vesiseos sitten taikinan joukkoon ja vaivaa vielä noin 5 minuuttia tai kunnes taikina on hyvin sekoittunut. Anna takinan kohota yön yli jääkaapissa tai 1-2 tuntia huoneenlämmössä. 

Kun taikina on kohonnut, vaivaa siitä ilma pois. Käytä käsittelyssä apuna vehnäjauhoja. Muotoile taikina joko leiväksi tai siirrä leipävuokaan. Anna kohota vielä tunti.

Kun leipä on kohonnut, paista se 200 °C uunissa noin 35 minuuttia. Jos haluat rapeamman kuoren, voitele leivän pinta vedellä paistamisen keskivaiheilla. Älä peitä valmista leipää, jotta kuori säilyy rapeana.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Siitakemaki (kasvissushi)



Toisin kuin usein luullaan, sushi ei tarkoita raakaa kalaa vaan etikalla maustettua riisiä. Siksi myös kasvissusheja on mahdollista tehdä. Täytteeksi sopivat vaikkapa tofu, avokado tai parsa. Tässä ohjeessa sushien täytteenä on siitakesieniä, munakasta, porkkanaa ja kurkkua. Jos olet kiinnostunut tekemään erilaisia susheja, katso myös ohjeet kylmäsavulohimakille ja -nigirille, japanilaiselle munakkaalle, misokeitolle ja japanilaisille kanavartaille.

Ohjeella tulee 40 palaa sushia.

Sushiriisi:


4 dl
puuroriisiä
5,5 dl
kylmää vettä
(pala
konbua)
½ dl
riisiviinietikkaa
2 tl
merisuolaa
2 rkl
sokeria

Mittaa riisi lävikköön ja huuhtele kylmällä vedellä niin kauan kunnes läpi tuleva vesi on kirkasta. Anna kuivua siivilässä 30-60 minuuttia. Kun riisi on kuivunut, kaada se kattilaan tasaiseksi kerrokseksi ja kylmä vesi päälle. Jos käytät konbua, lisää se tässä vaiheessa riisin päälle kattilaan. (Konbu siis on kuivattua levää, jota käytetään tässä mausteena. Sitä saa ainakin meillä jopa Citymarketista.) Anna seisoa noin puoli tuntia. Käännä sitten levy päälle. Riisiä kannattaa tässä vaiheessa vahtia tarkasti, sillä se ei saa päästä liian kuumaksi. Käännä levy pienemmälle heti, kun vesi alkaa kiehua. Poista myös konbu juuri ennen kuin vesi alkaa kiehua. Keittovaiheessa on tärkeää, että kansi pidetään koko ajan kattilan päällä, sillä höyry kypsentää riisin. Riisiä ei missään nimessä saa sekoittaa, muuten siitä ei tule sopivan tahmeaa. Anna kiehua noin 10 minuuttia, siirrä sitten pois levyltä ja anna vielä asettua noin 15 minuuttia.

Samalla kun riisi kiehuu, voit valmistaa sushietikan. Mittaa etikka kuumuutta kestävään kulhoon ja lisää joukkoon suola ja sokeri. Kuumenna mikrossa noin 30 sekuntia ja sekoita, kunnes suola ja sokeri ovat liuenneet.

Kaada riisi varovasti laakean kulhoon, vältä sekoittamista. Pirskottele päälle etikkaliemi ja sekoita lastalla varovasti reunalta toiselle. Anna riisin jäähtyä niin kauan, että sitä voi käsitellä. Perinteisen menetelmän mukaan riisi jäähdytetään bambuviuhkan avulla, mutta saman asian ajaa ainakin näin talvella riisin vieminen hetkeksi ulos.

Munakas:

2
kananmunaa
¼ dl
vettä
1 tl
dashi-jauhetta
2 tl
sakea
1 tl
soijakastiketta

Sekoita ainekset keskenään. Kuumenna pannu ja lisää siihen hiukan öljyä. Kaada munakaseosta ohut kerros paistinpannun pohjalle. Kun se on puoliksi hyytynyt, taita munakas puoliksi ja jätä pannuun. Lisää tyhjäksi jäävälle puolelle uusi kerros munakaseosta ja taita edellisen päälle, kun se on puoliksi hyytynyt. Jatka samaan tapaan, kunnes kaikki seos on käytetty. Anna munakkaan jäähtyä ja leikkaa se sitten viipaleiksi.

Siitakesienet:

4
siitakesientä
1,5 dl
dashi-lientä
1 rkl
soijakastiketta
1 tl
sokeria
1 tl
miriniä

Liota siitakesieniä vedessä vähintään 2 tuntia. Mittaa kattilaan loput ainekset ja kuumenna. Kun liemi kiehuu, lisää liotetut siitakesienet ja keitä 20-30 minuuttia. Valuta ja purista ylimäärärinen vesi pois. Jäähdytä sienet ja leikkaa viipaleiksi.

Rullien kokoaminen:

bambumatto


5
noriarkkia
1
porkkana
pala
kurkkua

Aseta noriarkki bambumatolle kiiltävä puoli pöytää vasten. Levitä päälle ohut kerros riisiä, jätä kuitenkin yläreuna vapaaksi. Kostuta käsiäsi kylmässä vedessä ettei riisi tartu kiinni. Tee keskelle syvennys ja levitä siihen täytteitä. Kääri bambumattoa apuna käyttäen mahdollisimman tiukaksi rullaksi. Kostuta reuna vedellä ja liimaa kiinni. Tee loput rullat vastaavasti.

Leikkaa valmiit rullat kahdeksaan osaan. Tarjoile tuoreena wasabin, soijakastikkeen ja säilötyn inkiväärin (gari) kanssa.

Kuvia kokoamisesta: