Thaisalaatti sopii kevyeksi ateriaksi tai alkuruoaksi. Tällä ohjeella syntyy kahdelle pääruoka.
Kastike:
1 ½ rkl
|
palmusokeria
|
2 ½ rkl
|
limen mehua
|
1 rkl
|
kalakastiketta
|
1 rkl
|
(japanilaista) soijakastiketta
|
1
|
valkosipulinkynsi
|
n. 1 cm
|
inkivääriä
|
Mittaa sokeri ja nestemäiset aineet pieneen kulhoon. Pilko tai raasta valkosipulinkynsi ja raasta inkivääri. Sekoita kastikeen joukkoon. Anna sokerin liueta sillä aikaa, kun teet lopun salaatin.
Salaattiin:
300 g
|
naudan ulkofilettä (tai
sisäfilettä tai sisäpaistia)
suolaa, mustapippuria
|
1
|
porkkana
|
½
|
romaine-salaatti
|
100 g
|
ituja
|
pala
|
kurkkua
|
1-2
|
punaista chiliä
|
1
|
kevätsipuli
|
n. 10
|
kirsikkatomaattia
|
1 ruukku
|
korianteria (myös
thaibasilka tai minttu sopii)
|
½ dl
|
cashew-pähkinöitä tai
suolapähkinöitä
|
Ota liha huoneenlämpöön 20-30 minuuttia ennen paistamista. Poista kalvot ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista kevyesti öljytyllä pannulla pintaan hyvä väri. Lihan on tarkoitus jäädä sisältä punaiseksi (sisälämpötila korkeintaan 50 °C). Kääri folioon ja anna vetäytyä 10-15 minuuttia. Pilko porkkana tulitikun kokoisiksi kappaleiksi. Suikaloi romaine. Pese idut hyvin ja jätä siiviilään kuivumaan. Puolita kurkku pitkittäin ja leikkaa vinottain siivuiksi. Viipaloi chili ja kevätsipuli hyvin ohuiksi renkaiksi, poista chilistä enimmät siemenet. Puolita kirsikkatomaatit. Nypi korianterista lehdet käsin. Ota vetäytynyt liha foliosta. Leikkaa syitä vasten niin ohuiksi siivuiksi kuin pystyt. Kokoa salaatti ja kaada päälle kastike. Tarjoile halutessasi riisiä lisukkeena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti