Tein täytteeksi bulgogi-lihaa ja kasviksiksi valitsin porkkanaa, retiisiä, kesäkurpitsaa, pinaattia ja kimchiä. Kasvikset voi valintansa mukaan tarjota joko raakana tai kypsänä. Listasin varsinaiseen ohjeeseen vielä muita mahdollisia kasvistäytteitä. Pitkää ohjetta ei kannata säikähtää, sillä valmistelut ovat melko yksinkertaisia ja ruoka syntyy siksi kohtuullisessa ajassa. Tämä on siinäkin mielessä helppo aasialainen ruoka, että et tarvitse mitään kovin erikoisia aineksia vaan kaikki tarvittava löytyy marketista.
Tämä ohje on neljälle.
Resepti:
Höyrytetty riisi:
|
|
3 dl
|
riisiä (sushi tai puuro tms.)
|
4-5 dl
|
vettä
|
Mitaa riisi lävikköön ja huuhtele kylmän veden alla niin
kauan, että vesi on kirkasta. Anna sitten kuivua tunnin verran (vähempikin
riittää jos on kiire).
Siirrä kuivunut riisi korkeaan kattilaan ja mittaa päälle
vesi. Valitse kattilaksi jokin, missä on tiivis kansi, muuten höyry pääsee
karkaamaan ja riisi jää raa'aksi. Kuumenna riisiä, kunnes vesi alkaa kiehua ja
käännä levy sitten pienemmälle. Keitä noin 10 minuuttia. On tärkeää, ettei
kantta avata kertaakaan kypsentämisen aikana eikä riisiä saa myöskään
sekoittaa. Jos riisi uhkaa kiehua yli, nosta kattila hetkeksi pois levyltä ja
siirrä sitten takasin kantta avaamatta.
Bulgogi:
|
|
600 g
|
naudan ulkofileetä, sisäpaistia tai entrecôtea
|
2
|
valkosipulinkynttä
|
(1
|
kevätsipuli)
|
1 dl
|
soijakastiketta
|
2 rkl
|
sesamiöljyä
|
2 rkl
|
sesaminsiemeniä
|
1 rkl
|
hunajaa
|
ripaus
|
valkopippuria
|
Poista lihasta kalvot ja leikkaa millinohuiksi siivuiksi syitä vastaan. Leikkaaminen onnistuu helpommin, jos laitat lihan ensi noin puoleksi tunniksi pakkaseen.
Valmista marinadi: Hienonna valkosipuli ja kevätsipuli. Yhdistä muihin aineksiin ja kaada lihan päälle. Anna marinoitua muutamasta tunnista vuorokauteen.
Kasvistäyttet:
- porkkanaa tulitikun kokoisiksi tikuiksi leikattuna
- retiisiä ohueksi viipaloituna
- kesäkurpitsaa ohuiksi siivuiksi leikattuna ja sesamiöljyssä kevyesti paistettuna
- pinaattia sesamiöljyssä paistettuna ja sesaminsiemenillä koristeltuna
- kimchiä (myydään säilyketölkissä)
- tuoreita tai kuivattuja siitakesieniä sesamiöljyssä kevyesti paistettuna tai liotettuna ja paistettuna
- ituja
Päälle: löysäksi paistettu kananmuna ja chilikastiketta
Valmistaminen:
Laita liha marinoitumaan hyvissä ajoin.
Aloita ruoan teko riisin höyryttämisellä.
Valmistele riisin kiehuessa täytteet: pilko ja mahdollisesti paista haluamasi kasvistäytteet. Grillaa liha hyvin nopeasti kuumassa pannussa. Älä ylipaista, jotta liha pysyy mehukkaana. Paista syöjien lukumäärän mukaan löysiä kananmunia.
Tee jokaiselle syöjälle oma lautanen. Laita syvän lautasen tai kulhon pohjalle höyrytettyä riisiä. Kokoa päälle täyteet kukin omaan sektoriinsa (katso kuva). Laita jokaiseen annokseen keskelle paistettu kananmuna. Tarjoa chilikastikken kanssa.
Edit.: Gochujangia oli ilmestynyt lähikauppaan! Siitä tehdään bibimbapiin kastike seuraavasti:
Edit.: Gochujangia oli ilmestynyt lähikauppaan! Siitä tehdään bibimbapiin kastike seuraavasti:
4 rkl
|
gochujangia
|
2 rkl
|
vettä
|
1 rkl
|
sesaminsiemeniä
|
2 tl
|
sesamiöljyä
|
1 rkl
|
(tummaa) sokeria
|
1 tl
|
(riisi)viinietikkaa
|
Sekoita kulhossa kaikki ainekset, kunnes sokeri on liuennut. Tarjoile bibimbapin kanssa, mutta annostele varovasti - tahna on melko tulista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti