tiistai 23. joulukuuta 2014

Haudutettua hanhenrintaa ja portviinikastiketta

Viime postauksesta on mennyt aikaa ja meinasin jo luovuttaa bloggauksen suhteen. Jouluna kuitenkin on taas aikaa kokkailla, joten jatketaan vielä ainakin hetki :).

Tein jo tänään itselleni ja miehelleni jouluaterian, sillä aatto kuluu muualla. Menumme oli seuraavanlainen:

  • alkuun katkarapua ja avokadomoussea
  • pääruoaksi haudutettua hanhenrintaa ja portviinikastiketta, hunajapaahdettuja juureksia ja hedelmä-pähkinäsalaattia
  • jälkiruoaksi valkosuklaamarkiisi ja lakkakastiketta


Hanhi on minulle täysin uusi tuttavuus, en ole muistaakseni ikinä ennen edes syönyt sitä. Nopealla googlailulla opin, että sen liha on melko sitkeää ja vaatii siksi pitkän haudutuksen. Portviinikastike syntyy kätevästi hanhen haudutusliemestä.




Hanhi:


n. 1 kg
hanhenrintaa (luullista)
1
sipuli
1
porkkana
1
sellerinvarsi
3
valkosipulinkynttä
2
laakerinlehteä
muutamia
maustepippureita

kanalientä

mustapippuria
voita

Aseta hanhi uunivuokaan. Pilko kasvikset ja lisää vuokaan. Lisää myös mausteet. Täytä vuoka lähes täyteen kanaliemellä. Peitä vuoka foliolla tai kannella ja paista 150 °C uunissa noin 3 tuntia. Voit kääntää hanhen kerran paistamisen aikana.


Paista vielä nahka rapeaksi: Kuumenna pannussa voita ja siirrä hanhi pannulle nahkapuoli alaspäin. Ruskista rapeaksi.

Portviinikastike:

1
salottisipuli
1
valkosipulinkynsi
öljyä
2 dl
hanhen paistolientä (yritä välttää rasvaa)
1 dl
(1 rkl
portviiniä
balsamicoa)
50 g
voita

Hienonna salottisipuli ja valkosipuli. Paista hitaasti pehmeäksi. Lisää liemi ja portviini ja keitä kunnes neste on vähentynyt noin puoleen. Voit siivilöidä tässä vaiheessa sipulin halutessasi pois. Maista ja lisää tarvittaessa balsamicoa.

Kuutioi voi ja vatkaa vähän kerralla kastikkeen joukkoon. Tarjoile hanhen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti