Tämän terveellisen salaatin voit syödä joko lämpimänä tai kylmänä. Salaatti sopii hyvin lisukkeeksi esimerkiksi falafeleille.
1
|
myskikurpitsa (pieni)
|
|
öljyä, suolaa, mustapippuria
|
2 dl
|
kvinoaa
|
4 dl
|
vettä
|
|
suolaa + voita tai öljyä
|
½ pkt
|
fetaa
|
½
|
punasipuli
|
muutama
|
kirsikkatomaatti
|
|
rucolaa
|
½ dl
|
oliiviöljyä
|
½
|
sitruunan mehu
|
½ tl
|
dijon-sinappia
|
1 tl
|
hunajaa
|
|
suolaa, mustapippuria
|
Kuori ja pilko myskikurpitsa. Kierittele palat öljyssä ja mausta. Paista 200 °C uunissa noin puoli tuntia.
Keitä sillä välin kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Muista huuhdella kvinoa hyvin, muuten se maistuu kitkerältä (kitkeryys häviää varmasti, jos huuhdot niin kauan, että läpi tuleva on kirkasta). Mausta suolalla ja öljyllä tai voilla.
Aseta kvinoa tarjoilukulhon pohjalle ja sen päälle kurpitsat. Anna jäähtyä hetki ja lisää sitten loput ainekset sopivaksi pilkottuina. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada salaatin päälle.
Vinkki: Jos raaka punasipuli ei maistu, voit pikamarinoida sen mikrossa: Kaada päälle loraus balsamicoa, sokeria ja suolaa, kuumenna 30-40 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti