Teimme muutamia viikkoja sitten kavereiden kanssa vietnamilaisia kevätrullia. Kaveriltani sain loistavan vinkin, että mango sopii rullien täytteeksi. Mangon lisäksi laitoin täytteeksi helppoa pulled porkia.
Tämä määrä riittää kolmelle pääruoaksi.
Pulled pork:
noin 500 g
|
possua (halvemmat osat toimivat hyvin)
|
noin 1 dl
|
maapähkinäkastiketta (Pirkka)
|
Lämmitä uuni 125 °C. Siirrä possu (kannelliseen) uunivuokaan. Hiero valmiskastike pintaan. Anna maustua huoneenlämmössä noin puoli tuntia. Peitä vuoka kannella tai tiukasti foliolla. Paista noin neljä tuntia.
Anna possun jäähtyä liemessään. Revi lopuksi kahden haarukan avulla.
Sweet chili -kastike:
2
|
chiliä
|
85 g (1 dl)
|
sokeria
|
1 dl
|
riisiviinietikkaa
|
ripaus
|
suolaa
|
Pilko chili erittäin hienoksi. Voit myös jauhaa sen tehosekoittimessa.
Mittaa kaikki ainekset kattilaan. Kiehauta ja jäähdytä jääkaappilämpötilaan ennen tarjoilua.
Vietnamilaiset kevätrullat:
1 pkt
|
riisipapereita
|
60 g
|
ohuita riisinuudeleita (vermiselli)
|
1
|
mango
|
1
|
avokado
|
2
|
porkkanaa
|
pala
|
kurkkua
|
½
|
cosmopolitan -salaatti (myös romaine käy)
|
2
|
kevätsipulia
|
Keitä riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja huuhtele kylmällä vedellä. Pilko kasvikset erittäin ohuiksi tikuiksi ("julienne").
Täytä rullat yksitellen: laita syvälle lautaselle tms. hieman kädenlämpöä kuumempaa vettä ja liota riisipaperia siinä, kunnes se on pehmennyt sopivaksi. Nosta pois vedestä toiselle lautaselle ja laita toiseen päähän täytteet. (Laitoin itse alle possun ja päälle kasvikset, mutta järjestyksellä ei ole väliä. Alimmaksi laitetut täytteet näkyvät rullan pinnassa.) Taita alareuna täytteiden päälle ja sivut alareunan päälle. Kieritä rullaksi. Tee samoin loput rullat.
Tarjoile rullat välittömästi sweet chili -kastikkeen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti