maanantai 19. lokakuuta 2015

Munakoisoa ja vihreitä papuja misokastikkeessa



Munakoisoa misokastikkeessa on japanilainen klassikkoannos, johon tutustuin kesällä Fiskarsin Kitamurassa. Ohjeen kastike on otettu kirjasta Japanese cooking (Emi Kazuko, Hermes House, 2001). Ohjeeseen voi myös halutessaan käyttää muita vihanneksia, esimerkiksi paprikaa. Misotahnaa on nykyään harmillisen vaikea löytää. Kävin itse hakemassa sitä Tokyokanista asti. Ohjeeseen sopii parhaiten tummempi misotahna.

Ohje on neljälle.

Resepti:

kastike:

3 rkl
sakea
3 rkl
miriniä
3 rkl
sokeria
2 rkl
soijakastiketta
3 rkl
misoa + 3 rkl vettä
kasvikset:

½
punainen chili siivuina
2
munakoisoa
200 g
vihreitä papuja

runsaasti sesamiöljyä paistamiseen

Sekoita yhdessä kulhossa kastikkeen muut ainesosat misotahnaa lukuun ottamatta. Sekoita toisessa kulhossa misotahna veteen. Jätä pöydälle odottamaan.

Pilko munakoiso kuutioiksi ja itketä halutessasi. Poista vihreistä pavuista kannat ja puolita ne. Laita vesi kiehumaan papuja varten ja kuumenna wokkipannussa öljy kuumaksi.

Lisää wokkipannuun chili ja munakoisot. Kypsennä munakoisoja keskilämmöllä tai kuumemalla noin 10 minuutin ajan.

Keitä munakoisojen kypsyessä papuja noin 4-5 minuuttia ja huuhtele sitten kylmällä vedellä. Lisää pavut munakoisojen paistamisen loppuvaiheessa wokkipannuun.

Lisää pannuun seuraavaksi kastike ja anna kiehua pienellä lämmöllä noin 2-3 minuuttia. Lisää lopuksi veteen sekoitettu misotahna ja kuumenna vielä hetki.

Tarjoile lisukkeena höyrytettyä riisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti