lauantai 11. tammikuuta 2014

Sitruunajuustokakku



Hain tähän juustokakkuun hieman välimerellisiä makuja sitruunasta, jogurtista, hunajasta ja mascarponesta. Jujuna on, että makeuttamiseen käytetään sokerin sijasta hunajaa, josta tulee aivan omanlaisensa maku. Jogurtti tekee juustokakusta hieman raikkaamman. Tulipa samalla testattua myös jääkaapin suoruus...

Pohja:


150 g
mariekeksejä
75 g
leivontamargariinia

Leikkaa irtopohjavuoan (halk. 26 cm) pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit ja sulata rasva. Yhdistä. Painele kevyesti irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappin siksi aikaa kun valmistat täytteen.


Täyte:


5
liivatelehteä
2,5 dl
bulgarianjogurttia tai muuta paksua jogurttia
1 prk (250 g)
mascarpone-juustoa
reilu ½ dl
1 tl
juoksevaa hunajaa
vaniljauutetta tai vaniljasokeria
1 prk (2 dl)
vispikermaa
½ dl
sitruunamehua

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen vähintään viideksi minuutiksi. Sekoita jogurtti, mascarpone, hunaja ja vaniljauute varovaisesti keskenään. Vaahdota kerma kovaksi vaahdoksi. Kuumenna sitruunamehu mikrossa 30 sekuntia. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sulata sitruunamehuun. Lisää liivate ohuena nauhana juusto-jogurttiseokseen ja sekoita huolellisesti. Nostele seokseen kermavaahto ja sekoita varovaisesti. Kermavaahto lisätään viimeisenä, sillä rakenne pysyy näin ilmavampana. Levitä juustokakkumassa pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään kahdeksi tunniksi.

Kiille:

2,25 dl
½ dl
sitruunamehua
vettä
4
liivatelehteä
(1 rkl
(muutama tippa
sokeria)
keltaista väriainetta)

Ennen kuin teet kiilteen, tarkista onko täytteen pinta hyytynyt. Jos se tuntuu vielä liian löysältä, anna hyytyä 1-2 tuntia lisää ja lisää vasta sitten kiille. Jos teet kakun pienempään vuokaan, vähennä kiilteen netemäärä 2 dl ja 3 liivatelehteen.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä vähintään 5 minuuttia. Kuumenna mikrossa vesi ja sulata siihen puristetut liivatelehdet. Makeuta ja värjää halutessasi. Sekoita lopun sitruunamehun kanssa ja kaada varovasti kakun päälle. Anna hyytyä vähintään neljä tuntia.

Jos väriaineen käyttö tuntuu "epäluonnolliselta", voit valita "luonnollisemman" vaihtoehdon karoteeniin perustuvista väreistä (esim. Dr. Oetker). Se on nimittäin uutettu porkkanasta tai muista kasveista. Säilöntäaineenakin on vain yhdisteitä, joita esiintyy luonnostaan marjoissa ja hedelmissä. Toki kaikki myytävät väriaineet ovat turvallisia käyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti