En ole koskaan käynyt Thaimaassa, mutta pidän paljon maan ruokakulttuurista. Tämän tulisen salaatin salaisuus on happaman, makean, suolaisen ja tulisen sopiva tasapaino. Salaatin kaveriksi sopii hyvin paistetut kampasimpukat ja jättikatkaravut.
Kastike:
1
|
valkosipulinkynsi
|
1 rkl
|
palmusokeria
|
3 rkl
|
limemehua
|
1 rkl
|
kalakastiketta
|
1 tl
|
tamarinditahnaa
|
Pilko tai raasta valkosipulinkynsi ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna sokerin liueta.
Salaatti:
1
|
raaka papaija
|
2-3
|
chiliä
|
muutama
|
kirsikkatomaatti
|
muutama
|
pitkä vihreä papu
|
kourallinen
|
maapähkinöitä
|
ituja
|
|
koristeeksi
|
thaibasilikaa, korianteria
|
Keitä papuja 10 minuuttia ja jäähdytä. (Pavut sisältävät myrkyllistä proteiinia, lektiiniä, joka hajoaa keitettäessä). Pilko ohuiksi suikaleiksi tai raasta karkealla terällä chilit ja papaija. Hiero morttelissa varovasti papuja, papaijaa ja chileja niin, että niistä irtoaa nestettä. Itse en omista morttelia, joten käytin korvikkeena salaattikulhoa ja pienen kipon pohjaa. Älä kuitenkaan muussaa kasviksia. Puolita kirsikkatomaatit ja lisää salattiin. Lisää myös loput ainekset ja kaada päälle kastike. Sekoita ja tarjoile välittömästi.
Paistetut kampasimpukat ja jättikatkaravut:
2 kampasimpukkaa/ syöjä
2 raakaa jättikatkarapua/ syöjä
mausteeksi: suolaa, pippuria, limeä
paistamiseen: öljyä
Mausta äyriäiset suolalla, pippurilla ja limen mehulla. Kuivaa pinta talouspaperiin. Paista erittäin kuumalla pannulla noin minuutti/ puoli.
Paistetut kampasimpukat ja jättikatkaravut:
2 kampasimpukkaa/ syöjä
2 raakaa jättikatkarapua/ syöjä
mausteeksi: suolaa, pippuria, limeä
paistamiseen: öljyä
Mausta äyriäiset suolalla, pippurilla ja limen mehulla. Kuivaa pinta talouspaperiin. Paista erittäin kuumalla pannulla noin minuutti/ puoli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti