Munakoiso kuuluu lempivihanneksiini ja tänään siitä syntyikin simppeli kasvisruoka. Ulkonäkö ei ehkä houkuttele, mutta maku oli hyvä. Halloumi sopii hyvin rullien täytteeksi, sillä se ei juuri sula uunissa.
Munakoisot:
1 iso ( yli 400 g)
|
munakoiso
|
150 g
|
halloumijuustoa
|
oliiviöljyä | |
Leikkaa halloumista isohkoja tikkuja. Laita yksi hallouminpala jokaisen munakoisoviipaleen sisään ja kääri rullalle. Kiinnitä esimerkiksi hammastikulla.
Kastike:
1
|
sipuli
|
1
|
valkosipulinkynsi
|
2 rkl
|
oliiviölyä
|
300 g
|
paseerattua tomaattia
|
1 rkl
1 tl |
sokeria
vaaleaa balsamiviinietikkaa |
mausteeksi:
|
suolaa, mustapippuria,
basilikaa, oreganoa, persiljaa
|
(munokoisojen kuorrutukseen juustoraastetta)
Hienonna sipuli ja valkosipuli. Paista oliiviöljyssä pehmeäksi ensin sipuli. Lisää sitten valkosipuli. Lisää tomaatti ja sokeri. Anna kiehua noin 15 minuuttia ja mausta.
Öljyä kevyesti uunivuoka. Kaada vuokaan tomaattikastike ja nostele munakoisorullat kastikkeeseen. Kuorruta halutessasi juustoraasteella (esimerkiksi parmesan tai mozzarella). Paista 200 °C noin 20 minuuttia. Tarjoa esimerkiksi riisin tai pastan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti