Tähän reseptiin voit käyttää ehdotettua marinadia tai tehdä jonkun mieleisesi. Myös kaupan valmiiksi marinoitu kana sopii hyvin.
Marinadi:
400 g (4 kpl) kananrintafileitä (ei ohuita)
1
|
sitruuna
|
1
|
valkosipulinkynsi
|
½ dl
|
oliiviöljyä
|
1 rkl
|
hunajaa
|
paprikajauhetta, suolaa, mustapippuria
|
Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Pilko tai raasta valkosipulinkynsi. Yhdistä kaikki ainekset. Leikkaa rintafileet auki pitkittäin, niin että saat ikäänkuin ison levyn kanasta. Varo kuitenkin leikkamasta filettä poikki. Kaada marinadi kanojen päälle ja anna marinoitua seuraavaan päivään.
Täyte:
70 g
|
ricottajuustoa
|
50 g
|
pinaattia
|
½ dl
|
pinjansiemeniä
|
mustapippuria, suolaa
|
Ota marinoituneet kanat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Paista pinaatit nopeasti pannulla voissa tai oliiviölyssä, kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Silppua pieneksi. Sekoita täytteen ainekset. Laita reilu ruokalusikallinen täytettä yhteen rintafileeseen ja kääri rullalle. Kiinnitä esimerkiksi hammastikulla tai narulla. Paista fileisiin väri kuumalla pannulla ja jatka sitten paistamista uunissa 200 °C noin 20 minuuttia tai kunnes kanat ovat kokonaan kypsiä. Tarjoa esimerkiksi polentan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti